Olin tänäkin vuonna
Isossakyrössä 1700-luvun markkinoilla.
Tällä kertaa oli niin kiireinen elokuu,
että jäi tuosta reissussa kertomatta.
Korjataanpa asia.
että jäi tuosta reissussa kertomatta.
Korjataanpa asia.
Markkinat olivat jälleen kerran oikein mukavat,
ja monta mielenkiintoista myyjää oli paikalla.
Valitettavasti unohdin melkein kokonaan
valokuvaamisen,
vain pari kännykkäkuvaa tuli otettua.
Onneksi kuvien puuttuessa
voi aina kertoa ostoksistaan.
Niiltähän ei voi välttyä,
vaikka tällä kertaa tuhlasinkin hyvin maltillisesti.
Suurin ostokseni oli mekko,
joka on tehty vanhasta miesten puvun liivistä
ja paitakankaista.
Tämä istui päälleni kuin valettu,
ja sitä olenkin pitänyt ahkerasti mm. töissä.
Mekon on tehnyt Re-do,
ja sekä idea että toteutus olivat todella onnistuneet.
Olin jo hetkeä aikaisemmin ostanut
kolikolla pienen nappirannekorun.
Ja se sopi mekon väreihin mainiosti.
Maheka Designin kojulla oli alennuksessa
vanhoista tapeteista tehtyjä koruja.
Tällaiset lähtivät mukaani
vitosella kappale.
Näiden lisäksi ostin vanhanajan makeisia
ja kävin kahvilla.
Grammaakaan lankaa ei eksynyt kassiin.
Joka tapauksessa kivaa oli,
ja ensi vuonna taas!