Edellisessä postauksessani kerroin
Rooman matkan lanka-asioista ja vaatekaupoista.
Tällä kerralla kerron jotakin siitä kaikesta muusta,
mitä näimme reissulla.
Rooman kuuluisimpia nähtävyyksiä taitaa olla Colosseum,
ja tokihan mekin siellä kävimme.
Jono lippuluukulle oli pitkä,
ja moni tarjosi meille tilaisuutta ostaa lippuja,
joilla pääsisi jonojen ohi.
Emme kuitenkaan viitsineet maksaa kallimpaa hintaa,
emmekä onneksi uskoneet heidän väitteitään
kahden tunnin jonotuksesta.
45 minuuttia jonotimme, ja pääsimme sisään.
Vaikuttava paikka.
Colosseumin lähistöllä on antiikin Rooman keskusta,
Forum Romanum - tai siis peremminkin sen rauniot.
Siellä sai hyvän kuvan kaiken katoavaisuudesta.
Tässä oli aikanaan kaupungin uljas keskus.
Jäljellä oli lähinnä irtonaisia kiviä
ja muutamia pylväitä.
Nämä kolme pylvästä oli jäljellä
eräästä antiikin temppelistä.
Vatikaani on varmasti myös yksi
mielenkiintoisimmista vierailukohteista.
Kävelimme Vatikaaniin ja ylitimme Tiber-joen
Ponte Sant'Angelo-siltaa pitkin.
Sillan nimi tarkoittaa pyhän enkelin siltaa,
ja sen varrella onkin useita enkelipatsaita.
Sillan päässä on Castel Sant'Angelon linnoitus.
Siellä kävimme sisälläkin,
ja tuolta ylhäältä katolta oli huikeat maisemat.
Pietarinkirkon edustalle saavuttuamme huomasimme,
että Paavi Franciscus oli pitämässä audienssia aukiolla.
Pitihän hänet käydä bongaamassa.
Siellähän hän selvästi on
kirkon oven edessä katoksen alla.
Se valkoinen piste,
joka onneksi screenillä näkyy paremmin.
Aukioilla on usein kaikenlaisia esiintyjiä
ja katutaiteilijoita.
Spraymaalilla ja sabluunoilla tehdyt maalaukset
olivat monessa paikassa suosittuja.
Uutta ja vanhaa on koko ajan rinnakkain.
Kesken kaiken saattaa tulla esiin joku kaivauspaikka,
jossa kaupungin alta kaivetaan esiin taas jotain.
Ja siellä täällä saattaa olla uudempien talojen keskellä
vaikkapa pari antiikkista pylvästä.

Vatikaanin museoissa saisi kulutettua varmaankin monta päivää,
jos haluaisi nähdä kaiken.
Sinnekin joutui jonottamaan tunnin verran, mutta kyllä kannatti!
Jonotuksen lopuksi oli vielä ennen sisäänpääsyä
turvatarkastus ja tavaroiden läpivalaisu kuten lentokentillä.
Museossa on niin ainutlaatuiset kokoelmat,
että ymmärrän kyllä nämä turvatoimet.
Kiersimme mm. egyptiläisen osaston muumioineen ja sarkofageineen
sekä joukon Rafaelin freskoin koristeltuja huoneita.
Lopuksi suuntasimme tietenkin Sikstuksen kappeliin,
jossa ovat mm. kuuluisat Michelangelon maalaamat freskot katossa.
Tässä olemme jonottamassa sinne.
Ihmispaljous toki hieman häiritsi taiteesta nauttimista
ja kauniiden maalausten ihailua.
Turistien paljoudelle tuskin voi mitään,
näköjään lokakuussakin siellä riittää väkeä.
Pietarinkirkko on jo ulkopuolelta nähtävyys sinänsä.
Kirkkoonkin piti jonottaa, ja myös sinne mennessä on turvatarkastus.
Kuva ei tuo oikeutta kirkon upealle kupolille,
eikä sen mittasuhteille.
Halkaisija sisäpuolella on n. 42 metriä,
ja maasta korkeimpaan kohtaan n. 137 metriä.
Muutenkin tuo kirkko pitää itse kokea ja nähdä,
vaikea sitä kokonaisuutta on kuvista hahmottaa.
Suuri ja koristeellinen,
hieman liiankin koristeellinen minun makuuni.
Perimätiedon mukaan Pietarin hauta
on kirkon alttarin alapuolella.
Michelangelon Pietà-patsas
on varmaankin kirkon kuuluisin taideteos.
Pietarinkirkon lisäksi Roomassa on muita kirkkoja valtava määrä.
En edes muista, kuinka moneen poikkesimme katsomaan.
Monissa kirkoissa on kuuluisien taiteilijoiden maalaamia tauluja.
Rooman toiseksi suurin kirkko on Paavalinkirkko,
Kirkko on noussut sille paikalle,
jossa uskotaan apostoli Paavalin olevan haudattuna.
Tässä kuva Paavalinkirkon alttarin yllä olevasta kauniista kupolista.
Roomassa on paljon nähtävää ihan vaan kaupungilla kierrellessä.
Kauniita aukioita ja kapeita katuja ja kujia.Aukioilla on usein kaikenlaisia esiintyjiä
ja katutaiteilijoita.
Spraymaalilla ja sabluunoilla tehdyt maalaukset
olivat monessa paikassa suosittuja.
Yhdellä aukiolla oli valokuvaaja ottamassa retropotretteja
näin upealla vanhalla kameralla.
En tosin ole varma,
oliko tuolla sisällä kuitenkin joku modernimpi vehje.
Uutta ja vanhaa on koko ajan rinnakkain.
Kesken kaiken saattaa tulla esiin joku kaivauspaikka,
jossa kaupungin alta kaivetaan esiin taas jotain.
Ja siellä täällä saattaa olla uudempien talojen keskellä
vaikkapa pari antiikkista pylvästä.
Ruokahan on matkoilla aina tärkeä asia.
Minä kokeilin reissussa sellaista dieettiä,
jossa syödään paljon litteää ruokaa, kuten pizzaa.
Ei oikein toiminut,
vatsani on meinaan kaikkea muuta kuin litteä...
vatsani on meinaan kaikkea muuta kuin litteä...
ja pastaa löytyi myös kaupoista jos jonkinmoista.
Suklaakaupasta löytyi myös suklaan makuista pastaa.
Monenlaisissa ravintoloissa ehdimme syödä,
ja pääsääntöisesti tuoka oli hyvää.
ja nauttimassa jotakin pientä.
Lapsille jäätelöä,
aikuisille kahvia ja paakkelsia.
Tai voileipiä lounasaikaan.
Kahvi on Italiassa hyvää,
ja torilla oli jos jonkinlaista kahvipannua myynnissä.
Ja sitten se kuuluisa italialainen jäätelö...
Onneksi valikoimassa oli tällaiselle
laktoosi-intolerantikolle sopivaa sorbettiakin montaa eri makua.
Ihastuin erityisesti sitruuna- ja mangosorbettiin.
Ostoksia en juurikaan tehnyt,
mitä nyt lapsille ostimme jotakin pientä tuliaista.
Itse katselin monessa laukkukaupassa,
olisiko joku nahkainen ihanuus huudellut minulle,
että "osta minut".
Ei kuitenkaan löytynyt mitään niin ihanaa,
että olisi ollut pakko ostaa.
Uuden lompakon löysin itselleni,
ja myös esikoiselle tuliaisiksi.
Aikaisemmilla kerroilla Roomassa käydessäni
olin heittänyt kolikon
olin heittänyt kolikon
Fontana di Trevin suihkulähteeseen.
Ilmeisesti se taika toimi, kun olen kerran päässyt sinne aina uudelleen.
Nyt suihkulähde oli restauroitavana
ja korkeiden aitojen takana.
Olikohan tämä sitten viimeinen käyntini Roomassa?
Kokonaisuutena reissu oli oikein onnistunut,
ja Roomaa voin kyllä lämpimästi suositella
kaupunkimatkakohteeksi!